Sininen Tuli – CV

Sanna Mansikkaniemi

Sanna Mansikkaniemi seikkailee musiikkimaailman avarilla poluilla sulaen soitosta, liikuttuen laulusta ja riehaantuen rytmistä. Laulu (mezzosopraano) on hänen pääinstrumenttinsa, käsissä soivat lisäksi myös viulu, piano, urut ja saha.

Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta sekä kirkkomusiikin että laulumumusiikin osastoilta. Vanhaa musiikkia hän on opiskellut mm. Utrechtin konservatoriossa Hollannissa. Esiintyminen, opettaminen, kirkkomusiikki, musiikkiteatteri sekä organisaatiotehtävät kuuluvat hänen toimenkuvaansa. Sinisen Tulen lisäksi hän on perustajajäsen myös vanhan musiikin yhtyeessä Terra Ignota.  Urkutaiteilija Ilpo Laspaksen kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo useiden vuosien ajan.

Latinalaisen Amerikan kulttuuri on vienyt Sannan mennessään ja nykyisin hän tekeekin tutkimusta Brasilian taidemusiikista Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella.

Camilo Pajuelo Valdez

Camilo Pajuelo Valdez on muusikko ja musiikintutkija. Solistista kitaransoittoa hän opiskeli Perun kansallisessa konservatoriossa Limassa. Master of Arts -tutkinnon hän suoritti Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella ja valmistelee siellä parhaillaan tohtorintutkintoa.

Hänen soolo-ohjelmistonsa keskittyy latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin, erityisesti Perussa Andien kitarana tunnettuun tyyliin. Kiinnostuksensa tutkimukseen ja esittämiseen hän on yhdistänyt konsertoimalla, pitämällä workshopeja  ja toimimalla luennoitsijana useissa eri maissa.

Soolotehtävien lisäksi hän toimii aktiivisesti myös kamarimuusikkona. Hän on perustanut monia yhtyeitä sekä Perussa että Suomessa. Tällä hetkellä hän esiintyy mm. seuraavissa kokoonpanoissa: duo Fueye Trinador, duo Sininen Tuli sekä vanhan musiikin yhtye Terra Ignota.
www.camilopajuelo.com

Kommentointi on suljettu.