Etusivu > BACH-konsertti

BACH-konsertti

BACH-KONSERTTI

Ilpo Laspas, urut

Sanna Mansikkaniemi, mezzosopraano

 

Ohjelmassa on barokin ajan mestarisäveltäjän, Johann Sebastian Bachin musiikkia. Urkusoolojen lisäksi kuullaan myös rakastetuimpia aarioita Matteus-Passiosta, H-mollimessusta sekä muista Bachin mestariteoksista.

Ilpo Laspas on saanut kansainvälistäkin tunnustusta nimenomaan Bachin musiikin tulkitsijana. Tämä 24-vuotias Lounais-Hämeen Musiikkiopiston entinen kasvatti voitti heinäkuussa 2008 toisen palkinnon Leipzigin kansainvälisessä urkukilpailussa Saksassa. Kaksi vuotta aiemmin hän voitti toisen palkinnon saman kilpailun cembalistien sarjassa, tällöin hänet myös äänestettiin yleisön suosikiksi. Académie musicale de Villecroze tarjosi Ilpolle stipendin, jonka turvin hän sai vuonna 2005 käydä levyttämässä cembalomusiikkia Villecrozissa ja sitä ennen harjoitella ohjelmistoa Huguette Dreyfusin opastuksella Pariisissa. Urkujen ja cembalon lisäksi Ilpo soittaa myös pianoa ja hän voitti 4. palkinnon vuonna 2003 Oulussa valtakunnallisessa Leevi Madetoja -pianokilpailussa.

Diplomitutkinnon cembalonsoitossa Ilpo on ehtinyt jo tekemään, tämän keväällä 2009 on vuorossa urkudiplomi. Ilpo hyväksyttiin aikanaan Sibelius-Akatemian solistiseen koulutusohjelmaan poikkeuksellisesti sekä uruilla, cembalolla että pianolla. Ilpo on esiintynyt aktiivisesti sekä soolokonserteissa että kamarimusiikki- ja orkesterikokoonpanoissa kaikilla kolmella soittimellaan. Suomen lisäksi hän on konsertoinut myös Ranskassa, Saksassa ja Virossa.

Konsertin taiteilijat ovat tehneet yhteistyötä jo useiden vuosien ajan siitä lähtien, kun Ilpo oli Sanna musiikinteorian oppilaana Lounais-Hämeen Musiikkiopistossa Forssassa. Roolit ovat viime aikoina menneet sekaisin kun Ilpo on opettanut Sannalle urkujensoittoa.

 

Katso tästä video! Laudamus Te

Videon on kuvannut Harry Vierkens Urjalan kirkossa, Ilpon kotikirkossa 22.2.2009

 

Sanna ja Ilpo Mikaelissa pääsiäisenä 2009

Ilpo ja Sanna Turun Mikaelinkirkossa pääsiäisenä 2009

 

BACH-konserttien ohjelmistossa tähän mennessä:

BWV 35     Kantate 35 "Geist und Seele wird verwirret"
                (Concerto - Aria - Recitativo - Aria - Sinfonia - Recitativo - Aria)
BWV 170   Aria "Vergnügte ruh, beliebte Seelenlust" (Kantate 170)
BWV 232   Laudamus te (Die h-moll-Messe)
BWV 232   Agnus Dei (Die h-moll-Messe)
BWV 243   Et exultavit spiritus meus (Magnificat)
BWV 244   Du lieber Heiland du - Buss und Reu (Mathäus-Passion)
BWV 244   Erbarme Dich (Matthäus-Passion)
BWV 245   Von den Stricken meiner Sünden (Johannes-Passion)

BWV 530   Sonata VI in G
BWV 532   Praeludium & Fuga in D
BWV 544   Praeludium & Fuga in h
BWV 552   Praeludium & Fuga in Es
BWV 572   Pièce d'Orgue (Fantasia in G)
BWV 577   Fuga in G à ka gigue
BWV 596   Concerto in d (Vivaldi)
BWV 618   O Lamm Gottes, unschuldig
BWV 678   Dies sind die heilgen zehn Gebot à 2 Clav. et Pedal e Canto Fermo in Canone
BWV 682   Vater unser im Himmelreich à 2 clav. et Pedal e Canto Fermo in Canone
BWV 1128 Wo Gott der Herr nicht bei uns hält

BWV 1014 Sonata für Violine und Klavier h-moll

 

Konserttipaikat

14.09.2008 Paraisten kirkko
12.10.2008 Forssan kirkko
22.02.2009 Urjalan kirkko
12.04.2009 Turun Mikaelinkirkko
29.07.2009 Lopen kirkko

Kuva: Kerttu Rautio-Mansikkaniemi   Näytä taustakuva