15.8.2010 Kiskon kirkko, Salon seurakunta
Sannan ja Mikon ohjelmassa on koskettavia lauluja, sentimentaalista soittoa sekä mukaansatempaavia rytmejä Etelä-Amerikasta. Illan instrumentit ovat laulu, viulu, piano, bandoneon sekä perkussiot. Suuret klassikkosäveltäjät kuten Astor Piazzolla Argentiinasta sekä Heitor Villa-Lobos Brasiliasta saavat seurakseen mm. bossa novan supernimen Tom Jobimin, Brasilian entisen kulttuuriministerin ja populaarimusiikin kuninkaan Gilberto Gilin sekä Misa Criollan tekijän Ariel Ramírezin.
Kuulijat pääsevät laulujen myötä merelle kalastamaan, vaeltamaan pölyisille teille, rukoilemaan yksin hämärässä, tapaamaan pientä Teresa-tyttöä sekä juhlimaan iloisissa tunnelmissa.
SANNA MANSIKKANIEMI on ennakkoluuloton taiteilija jonka sydän sykkii Latinalaisen Amerikan musiikille. Useat vierailut Brasiliaan sekä monivuotinen yhteistyö latinalaisamerikkalaisten taiteilijoiden kanssa ovat avanneet Sannalle uusia musiikillisia ulottuvuuksia sekä lisänneet rytmin määrää veressä.
Sanna on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta (kirkkomusiikki 1998, laulun A-tutkinto 2003, toinen maisterintutkinto laulumusiikin osastolta 2007). Hän on opiskellut laulua myös sekä Utrechtin konservatoriossa että yksityisesti prof. Dorothy Irvingin ja Eeva-Liisa Saarisen johdolla.
Viulunsoiton opinnot Sanna on aloittanut isänsä Kalle Mansikkaniemen johdolla ja myöhemmin opettajaksi tuli Zoja Istomina. Äiti Kerttu Rautio-Mansikkaniemi oli ensimmäinen laulunopettaja ja äidin neuvoja kannattaa kunnelle edelleen!
Tällä hetkellä Sanna toimii vs. kanttorina Espoon Tuomiokirkkoseurakunnassa.
MIKKO HELENIUS (s. 1977) on valmistunut Sibelius-Akatemiansta kirkkomuusikoksi ja laulunopettajaksi. Hän työskentelee kanttorina sekä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa että Töölön seurakunnassa.
Mikko on opiskellut bandoneoninsoittoa Juan José Mosalinin johdolla Pariisissa v. 2001-2004. Hän on soittanut useissa tangoyhtyeissä eri maissa ja esiintynyt varsinkin argentiinalaisten laulajien kanssa.
Improvisointi ja musiikin säveltäminen ja sovittaminen ovat Mikolle läheisiä alueita. Hän on pianistina mm. oopperaimproryhmässä ”Improah!” ja säestää vakituisesti mm. Tapani Kansaa. Mikon sovituksia on useilla levyillä; keväällä 2010 mm. Juhani Aaltonen levyttää hänen sävellyksiään.