Misas Criollas – Esiintyjätietoja 30.10.2015

Juha Moisio, tenori

Tenori Juha Moisio on opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa professoreiden Matti Tuloisela, Jaakko Ryhänen ja Jorma Hynninen johdolla. Moisio on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi, diplomilaulajaksi ja laulupedagogiksi erinomaisin arvosanoin vuonna 1999.  Moisio on lisäksi suorittanut post.grad. opintoja Lontoon Trinity College of Musicissa professori John Wakefieldin johdolla, suorittaen laulun Fellowship -diplomin erinomaisin arvosanoin vuonna 1998.

Moision konserttiohjelmisto käsittää niin liediä, kirkkomusiikin suurteoksia, kantaatteja, sinfoniaa, kuin kamarimusiikkiakin. Näissä yhteyksissä Moisiota on kuultu eri puolilla Suomea useiden kuorojen ja orkestereiden solistina, mm. Avanti!, Radion Sinfoniaorkesteri ja Filharmoninen Kuoro, useiden tunnettujen suomalaisten kapellimestareiden yhteistyökumppanina. Suomen lisäksi Moisio on konsertoinut menestyksekkäästi eri puolilla Eurooppaa, mm. Ruotsissa, Virossa, Englannissa, Espanjassa, ja Tsekeissä. Moisio on vieraillut lukuisilla musiikkifestivaaleilla suomen lisäksi mm. Ruotsissa ja Virossa. Moision konserttiohjelmisto koostuu tyylillisesti kaikista musiikin aikakausista aina renessanssista, barokin ja romantiikan ajasta nykymusiikkiin.

Moisio on laulanut koko ikänsä. Hänen ensimmäinen lapsiroolinsa oopperamaailmassa sopraanona oli vain 13-vuotiaana, Kansallisoopperan C. Monteverdin Poppean Kruunauksen Valleton ja Amoriinon rooleissa. Tätä seurasivat pian lapsiroolit C. Gounod’n Wertherissä, PuccininToscassa, G. Bizet’n Carmenissa, sekä W.A. Mozartin Taikahuilussa Toisena poikana, myös Savonlinnan oopperajuhlilla. Moisio esiintyi säännöllisesti poikakuoro Cantores Minoreksen sopraanosolistina Suomen lisäksi Saksassa ja Yhdysvalloissa, sekä moninaisin konsertein ja äänilevyllä.

Moisio on debytoinut Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla, molemmissa vuonna 2000. Moision lukuisia oopperarooleja ovat olleet mm. W.A. Mozartin Taikahuilun 1. Pappi, R. Straussin Salomen 1. Juutalainen ja Ruusuritarin Eläinkauppias, G. Rossinin Matka Reimsiin Zeffirino, G. Puccinin La Rondinen Gobin, ja Lännentytön Postimies, sekä M. Ravelin Lumotun lapsen Sammakko. Moisio lauloi myös Kari Tikan Luther -oopperan Saatanan roolin Helsingissä Temppeliaukion kirkossa huomattavan lyhyellä varoitusajalla vuonna 2003, saaden roolista erinomaisen palautteen. Lontoossa Moisio kiinnitettiin BBC:n koelauluissa E. Ramirezin La Gloria del Don Ramiro -oopperan Don Gonzalon rooliin. Moisio on esiintynyt myös eri maakunta,- ja kirkko-oopperoiden solistina mm. Lohtajan kirkkomusiikkijulhlilla Eero Erkkilän Kalastaja-oopperassa Opetuslapsen roolissa, G. Rossinin Italiatar Algeriassa Lindorona, G. Puccinin Gianni Schicchin Gherardona, sekä Sibeliuksen Näcken -näyttämödraaman nimiroolissa.

Vuodesta 2000 Moisio on kuulunut Kansallisoopperan kuoron laulajistoon. Vakinaisen kiinnityksen taloon hän sai vuonna 2005. Moisio on kuorotyönsä ohella toiminut solistisissa tehtävissä, sekä erilaisissa laulajiston luottamustehtävissä hallinnollisella puolella lukuisia vuosia. Lisäksi Moisio on konsertoinut laajasti, sekä levyttänyt mm. Tauno Marttisen cd-juhlajulkaisun solistina Päällysviitta -oopperan Akakin roolissa, esiintynyt televisiossa, radiossa ja erilaisissa julkaisuissa niin lehti,- kuin radiohaastatteluin, sekä käsikelloyhtye Sonuksen solistina cd-levyllä. Uuden Kansallisoopperan viettäessä 10-vuotisjuhlagaalaansa vuonna 2003, lauloi Moisio radioidun konsertin solistina.

Silja Aalto, sopraano

SILJA AALTO (synt. 1982) on järvenpääläinen sopraano. Hän valmistui musiikkipedagogiksi, laulunopettajaksi erinomaisin arvosanoin Lahden Ammattikorkeakoulusta keväällä 2013. Aalto on opiskellut laulua Sirkka Parviaisen johdolla. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Franz Lukasowskyn, Seppo Ruohosen, Petteri Salomaan sekä Ritva-Liisa Korhosen mestarikursseilla. Lied-opintojaan hän on syventänyt Heikki Pellisen oppilaana. Aalto on esiintynyt monipuolisesti erilaisissa konserteissa sekä oopperassa. Hän lauloi Kreivittären roolin Lahden Ammattikorkeakoulun produktiossa keväällä 2011. Lisäksi hän on ollut kiinnitettynä Savonlinnan oopperajuhlakuoroon kausilla 2008-2011. Syksyllä 2015 hän aloitti jatko-opinnot Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa.

Ilpo Laspas, urut ja cembalo

ILPO LASPAS (s. 1984) aloitti pianonsoiton opinnot 9-vuotiaana ja urkujen- ja cembalonsoiton opinnot 1999. Opiskeltuaan Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa (2001–2003) Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrogin ja Elina Mustosen johdolla hänet hyväksyttiin Sibelius-Akatemian solistiselle osastolle kaikilla kolmella soittimellaan. Cembalonsoiton A-tutkinnon Laspas suoritti 2006 ja urkujensoiton A-tutkinnon 2009 (Kari Jussilan johdolla), molemmat erinomaisin arvosanoin. Pianonsoiton B-tutkinnon Laspas suoritti 2005 Tuija Hakkilan johdolla ja continuosoiton A-tutkinnon 2007, molemmat myös erinomaisin arvosanoin. Musiikin maisteriksi Laspas valmistui keväällä 2009. Urkuimprovisointi 3 -tutkinnon hän suoritti Harri Viitasen johdolla keväällä 2010 erinomaisin arvosanoin.

Syksyllä 2010 Ilpo Laspas aloitti jatko-opinnot Sibelius-Akatemiassa tavoitteenaan musiikin tohtorin tutkinto (taiteilijakoulutus), instrumentteinaan urut ja cembalo. Ensikonserttinsa ja samalla 1. jatkotutkintokonserttinsa näillä soittimilla hän piti Helsingin tuomiokirkon kryptassa helmikuussa 2011. Laspas on osallistunut lukuisille mestarikursseille sekä kotimaassa että ulkomailla. Viime vuosina hän on opiskellut yksityisesti erityisesti Berliinissä opettajinaan professorit Paolo Crivellaro ja Leo van Doeselaar (urut) sekä Mitzi Meyerson (cembalo). Jatko-opintojaan ja taiteellista työskentelyään Laspas jatkaa Suomen Kulttuurirahaston myöntämän kolmivuotisen apurahan turvin.

Vuonna 2003 Laspas palkittiin Leevi Madetoja -pianokilpailussa. Vuonna 2006 hän sai toisen palkinnon sekä yleisöpalkinnon kansainvälisessä Johann Sebastian Bach -cembalokilpailussa Leipzigissa ja kaksi vuotta myöhemmin, 2008, toisen palkinnon samaisen kilpailun urkusarjassa. Huhtikuussa 2009 hänet palkittiin erikoispalkinnolla Kotkan kolmannessa kansainvälisessä urkukilpailussa.

Sanna Mansikkaniemi, kuoronjohto ja laulu ym.

Sanna Mansikkaniemi seikkailee musiikkimaailman avarilla poluilla sulaen soitosta, liikuttuen laulusta ja riehaantuen rytmistä. Laulu (mezzosopraano) on hänen pääinstrumenttinsa, käsissä soivat lisäksi myös viulu, piano, urut ja saha.

Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta sekä kirkkomusiikin että laulumumusiikin osastoilta. Hänen
laulunopettajiaan ovat olleet mm. Kerttu Rautio-Mansikkaniemi, prof. Dorothy Irving sekä Eeva-Liisa Saarinen. Vanhaa musiikkia hän on opiskellut mm. Utrechtin konservatoriossa Hollannissa. Esiintyminen, opettaminen, kirkkomusiikki, musiikkiteatteri sekä organisaatiotehtävät kuuluvat hänen toimenkuvaansa.

Yhteistyö urkutaiteilija Ilpo Laspaksen kanssa on alkanut jo vuosia sitten. Heidän ohjelmistonsa punaisena lankana on Johann Sebastian Bachin musiikki ja ohjelmistosta löytyy jo useampikin aaria ja kantaatti. Yhdessä perulaissyntyisen kitaristin, Camilo Pajuelon kanssa hänellä on latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin erikoistunut duo nimeltä Sininen Tuli. Heidän projektinsa sisältävät sekä Andien musiikkia, tangoa että kansanmusiikkiin pohjautuvia kirkollisia messusävellyksiä Latinalaisen Amerikan eri maista. Lisäksi hän esiintyy myös vuonna 2012 perustamassaan vanhan musiikin yhtyeessä Terra Ignota jonka esittää musiikkia Latinalaisesta Amerikasta, Välimereltä ja Suomesta.

Mansikkaniemi on toteuttanut eri taidelajeja yhdisteleviä lastenprojekteja sekä osallistunut kansainvälisen kulttuurivaihdon organisointiin mm. Suomen ja Brasilian välillä. Tällä hetkellä hän toimii lounaishämäläisen ”Musiikkia si! -konserttisarjan taiteellisena johtajana, kirkkomuusikkona ja laulunopettajana. Latinalaisen Amerikan kulttuuri on vienyt Sannan mennessään ja nykyisin hän tekeekin erilaisia musiikkia ja tutkimusta yhdisteleviä projekteja aiheeseen liittyen.

 

Camilo Pajuelo Valdez, kitara ja soitinyhtyeen johto ym.

Camilo Pajuelo Valdez on muusikko ja musiikintutkija. Solistista kitaransoittoa hän opiskeli Perun kansallisessa konservatoriossa Limassa. Master of Arts -tutkinnon hän suoritti Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella ja valmistelee siellä nykyisin tohtorintutkintoa.

Hänen soolo-ohjelmistonsa keskittyy latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin, erityisesti Perussa Andien kitarana tunnettuun tyyliin. Hän on työskennellyt sekä tämän ohjelmiston systematisoinnin että sen tunnetuksi tekemisen parissa. Viimeisin julkaisu on opetusvideo ” La guitarra andina: sus técnicas y afi naciones” (Lima, 2013) joka on tehty yhteistyössä kitaravirtuoosi Raúl García Záraten kanssa.
Kiinnostuksensa tutkimukseen ja esittämiseen hän on yhdistänyt konsertoimalla, pitämällä workshopeja ja toimimalla luennoitsijana useissa eri maissa. Soolotehtävien lisäksi hän toimii aktiivisesti myös kamarimuusikkona. Hän on perustanut monia yhtyeitä sekä Perussa että Suomessa. Tällä hetkellä hän esiintyy mm. seuraavissa kokoonpanoissa: duo Fueye Trinador, duo Sininen Tuli sekä vanhan musiikin yhtye Terra Ignota.
www.camilopajuelo.com