Steppiä ja linnunlaulua
– Saastepeikko-CD:ltä löytyy ihan mitä vain!
Musiikkipäivien muutaman vuoden takainen voimannäyte, Erkki Liikasen ja Sanna Mansikkaniemen Saastepeikko-musikaali on kokenut uuden syntymisen kuunnelmaksi muuntuneena. Vaikka sekä musikaalissa että kuunnelmassa on pohjana sama idea, on tulos kuitenkin aivan uusi ja rikkaudessaan yllättävä.
Sanna kertoo, että kuunnelman teossa oli mukana kuutisenkymmentä innostunutta ihmistä. Työ valmistui kuin palikkatalo, kukin antoi oman tärkeän panoksensa vaikkei voinutkaan nähdä tai kuulla kokonaisuutta. Esimerkiksi Saastepeikon esittäjä ei tavannut koko aikana toisia esiintyjiä. Siksipä kokonaisuus tulee olemaan tekijöilleenkin yllätys. Paitsi Sanna ja Kalle Mansikkaniemelle. Sanna tiesi tarkalleen, mitä tahtoi ja Kalle auttoi toteuttamaan sen. Näyttämöllä moni kohta toimi ilman sanoja, mutta kuunnelmassa se täytyi joko kertoa tai esittää äänitehosteina.
Niiden äänitehosteiden teko olikin sitten oma juttunsa. Kuulijan kannattaa herkistää korvansa ja kuunnella myös taustaäänet, astua sisälle mielenkiintoiseen äänimaisemaan. Niiden nauhoittaminen oli joskus onnellisten sattumien tulos. Sannan ystävällä on Rio de Janeirossa ystävä, kuuluista steppitanssija. Sanna sai netin kautta mieheen yhteyden ja jälleen netin kautta äänitteen. Nyt voimme “nähdä” kuinka Rio de Janeiron taitava steppaaja esiintyy hoviväelle Vaskivuoren linnassa. Tähän linnaan Sanna löysi Pariisista La Sainte-Chapellen holvien alta sopivan äänitaustan.
Joskus luonto tuli itsekin avuksi. Tarvittiin linnun laulua. Sanna vei mikin ulos ja jätti äänittämään. Tuloksena on kaunista viserrystä, mutta sitten muiden lintujen äänet jäävät taka-alalle. Kuuluu surkea “piip-piip…” Asiaa tutkittaessa huomattiin, että jokin lintu oli tepastellut mikin ympärillä ja lausunut julki pettymyksensä. Ehkä tumma, kapeilla jaloilla seisova mikki oli muistuttanut sen mielestä lintua. Joka tapauksessa, kun kukkaniittykohtauksessa kuulemme ensin lintujen liverrystä, tämän uteliaan linnun avustuksella se vaihtuu Saastepeikon saapuessa surulliseksi piipitykseksi.
Jupupussien satumetsässä kaikuukin sitten aitoja Brasilian lintujen ääniä ja musiikistakin vastaa helsinkiläinen sambayhtye. Samban laulajat ovat kuitenkin forssalaisia Kuhankeittäjiä. Kuuma sambamusiikki ja suomalainen lapsikuoro; yhdistelmä, joka oli Sannan brasilialaisten ystävien mielestä uusi ja ennen kokematon.
Data-Tatu, sadun nörtti, riemastuttaa kunnon Tammelan murteellaan. Keskenkasvuisen pojan äänen takana on kuitenkin Kalle, joka suoltaa tietokonesanastoaan asiantuntijan sujuvuudella. Hänhän on todellisuudessakin vastannut äänien leikkauksesta ja miksauksesta.
Tapahtuman taustalla on paljon ääniä, jotka helposti jäävät huomioimatta. Ne kuuluvat tapahtumiin niin itsestään selvinä. Kun hovineidot kaatuvat tiedottomina maahan, heidän silkkipukunsa kahahtavat. Kuunnellessa sitä ei noteeraa, koska niinhän pitää kuuluakin: kahahdus ja tömähdys. Tosiasiassa Kalle on seisonut Mansikkaniemen pihalla mikki kädessä ja Sanna heittäytynyt maahan sopivasti kahisevassa puvussa. Kuunnelman taustalle rakennettu äänimaisema on uskomattoman mielikuvituksellinen. Kokonaisuutenaan teos tulee olemaan ainutlaatuinen. Onnittelut sen tekijöille!
Ps. Ei tämä vielä tähän jää. Mansikkaniemen Sanna suunnittelee kuunnelman seuraksi satukirjaa.
Sannaa haastatteli toukokuussa 2006 kirjailija ja Lounais-Hämeen Musiikkipäivien hallituksen jäsen Laila Kohonen